Lääkäri kasvihuoneessa
Jouko TuomistoVsk. 114 • Nr: 23 / 1998 • s. 2437
Osasto: Katsaus
Ilmaston muutos on ympäristöä koskettava globaalinen muutos, jonka terveysvaikutuksista voidaan vasta esittää skenaarioita. Pahimmat mahdolliset vaikutukset terveyteen koko maailman tasolla ovat suuria. Merkittävimmät ovat epäsuoria, kuten ruoan tuotannon häiriöistä aiheutuva nälkä ja siitä seuraava pakolaisuus terveysvaikutuksineen, vektoritautien leviäminen uusille alueille ja sään epävakaudesta aiheutuvat onnettomuudet. Merkittävää on, että samat toimet, joilla voidaan estää ilmaston muutoksia, todennäköisesti parantavat välittömästi yhdyskuntien terveellisyyttä vähentämällä pieniä hiukkasia, typen oksideja ja otsonia.
Maa vastaanottaa auringon säteilyä keskimäärin 342 W/m2. Koska energia ei häviä minnekään, maapallo lämpiää sellaiseen tasapainotilaan, että siitä heijastuu valona ja säteilee infrapunasäteilynä yhteensä avaruuteen sama määrä, 342 W/m2. Kovin lämpimäksi maapallo ei ilman ilmakehää tällä tavoin lämpiäisi, vaan sen pintalämpötila pysyisi keskimäärin -18 oC:n tienoilla. Lämpötila vaihtelisi kuitenkin äärilaidasta toiseen auringonpaisteen mukaan kuten kuussa tapahtuu.
Ilmakehän vuoksi vain alle puolet auringon säteilyenergiasta pääsee maan pintaan saakka, mutta tärkeämpää on sen lämmön karkaamista hidastava vaikutus. Energia tulee auringosta maan pintaan jossain määrin infrapunasäteilynä, mutta pääosin valona, ja energian huippu on 400-600 nm:n alueella. Tämän hyödyntämiseen on syntynyt kasvien vihreä klorofylli, jonka absorptiomaksimi on 500-570 nm. Maahan osuessaan energia muuttuu suurelta osin lämmöksi, ja se siirtyy takaisin avaruuteen lämpö- eli infrapunasäteilynä. Tämän läpitunkevuus on selvästi heikompi kuin valon, ja energia palautuu ilmakehän alaosaan ns. kasvihuonekaasujen eli vesihöyryn, hiilidioksidin, metaanin ja typpioksiduulin eli ilokaasun vaikutuksesta (kuva 1, taulukko 1). Saman ilmiön voi helposti todeta kesäisessä kasvihuoneessa tai autossa, jonne auringonpaiste pääsee helposti sisään ja lämpötila nousee sietämättömän korkeaksi, ennen kuin infrapunasäteilynä tapahtuva poistuminen kasvaa yhtä suureksi kuin sisään tuleva energia.
Kasvihuoneilmiöksi kutsuttu energian jääminen satimeen maan pintaan on siis kaiken elämän edellytys. Maapallon keskilämpötila on +15 oC; ilmakehän vaikutuksen puuttuessa se olisi -18 oC. Lisäksi ilmakehä ja sen sisältämä vesi siirtävät suuria määriä lämpöä paikasta toiseen ja toimivat varastoina. Siten lämpötilaerot yön ja päivän ja vuodenaikojenkin välillä ovat siedettäviä.
Ongelmamme ei olekaan kasvihuoneilmiön olemassaolo vaan sen muutokset, jotka taas johtavat ilmaston muutokseen. Ihminen ei voi suuremmalti vaikuttaa tärkeimmän kasvihuonekaasun eli vesihöyryn määrään ilmakehässä, mutta sen sijaan ihmisen toiminta on perusteellisesti muuttanut toiseksi tärkeimmän eli hiilidioksidin määrää (kuva 2). Tästä ilmiöstä huolestui jo viime vuosisadan puolella tunnettu ruotsalainen kemisti Svante Arrhenius, joka laski vuonna 1896, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuminen nostaisi maan lämpötilaa 5-6 celsiusasteella. Tämä arvio on hämmästyttävän lähellä nykyisiä, ja nykyisiin hieman pienempiin arvioihin on selkeät perusteet.
Tietoja ilmakehästä on säilynyt satojen tuhansien vuosien ajalta napajäätiköissä. Sinne on kerrostunut vuosi vuodelta lisää jäätä ja sen mukana näytteet eri aikakausien ilmakehän kaasupitoisuuksista. Tutkimusretkikunnat ovat kairanneet jäänäytteitä Etelänapamantereelta ja Grönlannista. Syvimmät kairaukset ovat ulottuneet yli kahden kilometrin syvyyteen. Näiden perusteella voidaan arvioida ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ja lämpötila lähes 200 000 vuotta taaksepäin. Tämä riittää viemään meidät viimeistä jääkautta (115 000-10 000 vuotta sitten) edeltäneeseen lämpimään kauteen ja vielä edelliseenkin jääkauteen.
Ehkä tunnetuin kairauksista on ranskalais-venäläisen tutkimusryhmän Etelänapamantereen Vostok-asemalla tekemä kairaus 2 200 metrin syvyyteen ja 165 000 vuoden taakse historiaan (Barnola ym. 1987, Jouzel ym. 1987). Heidän kairauksissaan tuli esiin merkittävä samankaltaisuus ilmakehän lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden välillä koko 165 000 vuoden ajanjaksolla (kuva 3).
Etelänapamantereelta saatuja tuloksia vahvistavat merien ja järvien pohjasedimenteistä tehdyt tutkimukset (Pisias ja Schackleton 1984), ja lämpötilan muutosten ja hiilidioksidipitoisuuden yhteyttä voidaan pitää hyvin osoitettuna. Jääkausien ollessa kylmimmillään lämpötila on ollut Etelänapamantereella noin 9 oC nykyistä alhaisempi ja hiilidioksidipitoisuus noin 200 ppm (miljoonasosaa tilavuudesta). Lämpimimpinä kausina hiilidioksidipitoisuus on ollut noin 280 ppm. Nykyisen suuruista hiilidioksidipitoisuutta (360 ppm, kuva 2) ei koko tämän ajanjakson kuluessa eli siis ei myöskään ihmisen historian aikana ole koskaan aiemmin ollut. Hyvin paljon aiemmin esihistoriallisena aikana hiilidioksidipitoisuus on ollut paljon suurempikin. Arkeologisten tietojen perusteella se on arvioitu 4-8- kertaiseksi hirmuliskojen aikaan liitukaudella, noin 100 miljoonaa vuotta sitten. Silloin oli myös 10-15 oC lämpimämpää.
Grönlannin kairauksista on saatu pääpiirteissään samanlainen kuva kuin Etelänapamantereelta, mutta yksityiskohdissa on mielenkiintoinen ero. Edellisen lämpimän kauden aikana, 115 000-135 000 vuotta sitten, ilmasto ei ollut vakaa kuten viimeisten 10 000 vuoden aikana vaan lämpötila saattoi hyppiä muutaman kymmenen vuoden aikana useita asteita lämpimämmäksi tai kylmemmäksi (kuva 4). Samanlaisiin tuloksiin on tultu eräiden järvien pohjasedimenttejä analysoimalla. Eräs selitys tähän on se, että Golfvirta ei lämpenemisen tapahtuessa ole vakaa, vaan sen reitti voi vaihdella kahden erilaisen suunnan välillä. Toisen suunnan vallitessa se kulkee pohjoiseen Norjan virtana ja palaa kylmänä Grönlannin virtana ja Labradorin virtana etelään (kuva 5). Toisina aikoina se törmää napajäätiköistä sulavaan makeaan pintaveteen ja sukeltaa jo ennen Eurooppaan tuloaan takaisin syvyyksiin. Tällöin Euroopan lämpötila alenee nopeasti, vaikka muun maailman lämpötila nousee. On esitetty myös hypoteesi noin 20 vuoden oskillaatiosta, jonka vaikutuksesta suoraan Irlannin länsipuolelta Labradoriin "oikaiseva" merivirta vie osan lämmöstä pois Euroopan suunnasta (kuva 5).
Tämän pitkäaikaisanamneesin jatkoksi kuuluu ilmaston lähianamneesi ja nykystatus, joista on suoria mittaustuloksia. Julkinen kiistely siitä, onko ilmaston muutos totta vai ei, on keskittynyt ennen muuta siihen, todistavatko meteorologiset havainnot ilmaston lämpenemisen. Kiistellään siis siitä, onko viimeisen vuosisadan aikana mitattu noin 0.6 oC:n lämpeneminen (kuva 6) kasvihuoneilmiöstä johtuvaa vai onko se vain sattumaa tai pitkäaikaisiin auringon muutoksiin tai maan liikeradan vaihteluihin liittyvää heilahtelua. Tällöin kuitenkin pilkotaan kokonaisuus palasiksi eikä oteta huomioon täysin eri tietä saatuja toisiaan tukevia tuloksia hiilidioksidin fysikaalisista ominaisuuksista (Arrhenius 1896), lämpötilan ja hiilidioksidin historiallisista korrelaatioista, joita on todettu etenkin jääkairauksissa (mm. Vostok-asemalla), ja lämpötilan nykyisestä noususta juuri sillä tavalla kuin ennusteet edellyttävät (Hansen ym. 1998). Tämä asettaa meteorologisen - tosin tilastollisesti vielä marginaalisen - todistusaineiston aivan eri valoon verrattuna siihen tilanteeseen, että se olisi ainoa näyttö asiasta. Toimenpiteiden kannalta asian voisi myös sanoa niin päin, että 90 %:n todennäköisyys isosta vaarasta riittää jo aika hyvin varautumiseen ja toimenpiteisiin, eikä välttämättä ole tarpeen odottaa 95 %:n todennäköisyyttä, joka tutkimuksessa on asetettu tilastollisen merkitsevyyden rajaksi. Kukapa uskaltaisi systemaattisesti odottaa 95 %:n varmuutta diagnoosista ennen umpilisäkkeen poistoa.
YK:n alainen ilmastokokous IPCC on tuoreimmassa konsensusmietinnössään (IPCC 1996) arvioinut, että vuoteen 2100 mennessä maapallon keskimääräinen pintalämpötila kohoaa vuoden 1990 tasosta noin 2 oC (1-3.5 oC) ja hiilidioksidipitoisuus suurenee lähes kaksinkertaiseksi. Hiilidioksidipäästöt ovat kuitenkin suuri poliittinen kysymys, ja kehitystä on vaikea ennustaa. Siten ilmaston muutoksen nopeuden ennustamista vaikeuttavat monet epävarmuustekijät, joista osa liittyy kasvihuonekaasujen käyttäytymiseen (esim. hiilidioksidin sitoutumiseen valtameriin, sekä ilmaston lämpenemisestä aiheutuvaan pilvisyyden lisääntymiseen ja tämän lämpötilan nousua jarruttavaan vaikutukseen). Suurin epävarmuus liittyy kuitenkin ihmisen käyttäytymiseen. IPCC:n skenaario perustuu 2.3 %:n vuotuiseen talouskasvuun ja tiettyihin oletuksiin fossiilisia polttoaineita korvaavan energian yleistymisestä. Jos kuitenkin esimerkiksi Kiina teollistuu nopeasti ja pääosin kivihiilen avulla, eivätkä läntiset teollisuusmaat pysty rajoittamaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä liikenteessä ja energiantuotannossa, hiilidioksidipitoisuuden kasvu voi olla paljon nopeampaakin.
Kaikkein vaikeimmin ennustettava asia on lämmön jakautuminen maapallolla. Tietokonemallit ovat alueellisesti varsin epätarkkoja, joten yksittäisen pienen maan lämpötilan muutosta ei voida ennustaa kovinkaan hyvin. Yksimielisyys kuitenkin vallitsee siitä, että lämpötilan muutos on pienin päiväntasaajalla ja kasvaa napoja kohti. Pohjois-Eurooppaan on ennustettu vähintään viiden asteen lämpötilan nousua, ja nousu tapahtuisi etenkin talvella. Tämä tietenkin edellyttää, että Golfvirta pysyy nykyisessä suunnassaan.
Ilmaston muutoksen seuraukset
Maapallon keskilämpötilan muutoksen ohella ilmaston muutokseen ennustetaan liittyvän useita muita muutoksia. Sateisuuden oletetaan lisääntyvän noin kahdella prosentilla yhden asteen suuruista lämpötilan nousua kohti. Tämä keskittyisi ennen muuta talviaikaan lauhkeilla ja arktisilla vyöhykkeillä, ja pohjoisessa sademäärän onkin todettu lisääntyneen. Muutos ei samanaikaisen lämpenemisen vuoksi välttämättä näy lumikerroksen lisääntymisenä. Sen sijaan subtrooppisilla alueilla sateisuus voi jopa vähentyä ja kuivat kaudet pahentua.
Äärimmäisten sääilmiöiden oletetaan lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä. Tämä koskee sään vaihteluita sekä myös esimerkiksi trooppisten myrskyjen esiintymistä. Trooppisten alueiden sään osalta erityisesti El Niño -ilmiön voimistuminen on herättänyt huomiota. El Niño liittyy Tyynenmeren merivirtojen oskilloivaan käyttäytymiseen. Normaalisti Etelä-Amerikan länsirannikolla virtaa etelästä tuleva kylmä Perun merivirta, joka tuo paljon ravinteita mm. Perun rannikolle. Se ylläpitää suurta kalakantaa, joka on tärkeä rannikon elinkeinoille. Muutaman vuoden välein Perun virta kuitenkin väistyy ja sen sijaan tulee lännestä Havaijin suunnasta lämmintä vähäravinteista vettä, jolloin kalakannat romahtavat. Tämä El Niño - ilmiö on tapahtunut 3-5 vuoden välein, mutta se näyttäisi yleistyneen viime vuosina. Ilmiö liittyy laajamittaisempaan Tyynenmeren merivirtojen ja tuulien oskilloivaan systeemiin, joka on ilmeisesti ollut yhteydessä myös Indonesian ja Malesian kuivuuteen ja siitä aiheutuviin metsäpaloihin. Ilmiön yhteyttä ilmaston muutokseen on epäilty, mutta yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä.
Ilmaston lämpeneminen nostaa valtameren pintaa, koska vesi lämmetessään laajenee, osittain myös jäätikköjen sulamisen vuoksi. IPCC:n ennusteen mukaan valtameren pinta nousee noin puoli metriä (13-94 cm) vuoteen 2100 mennessä. Tämä pahentaisi jokisuistojen normaaleja tulvia ja myöhemmin hyvin alavat maat jäisivät veden alle. Eräät Tyynenmeren saarivaltakunnat ovat siksi olleet hyvin aktiivisia YK:ssa; muutamat niistä ovat vain metrin verran valtameren pinnan yläpuolella.
Pohjois-Euroopalle dramaattisin vaikutus olisi Golfvirran suunnan muuttuminen. Tämä voisi aiheuttaa oskilloivan ilmaston, jossa vuoden keskilämpötila saattaisi heilahdella jopa 5-10 oC muutaman vuosikymmenen aikana. Tässä kasvillisuus ei pysyisi mukana, ja monien elinkeinojen harjoittaminen tulisi mahdottomaksi.
Ilmasto ja terveys
Kuten arvata saattaa, ilmaston muutoksen terveysvaikutukset ovat vaikeasti arvioitavissa, ja etenkin vaikutusten suuruuden arvioiminen on toistaiseksi mahdotonta. Siksi tietämyksen tässä vaiheessa on hedelmällisintä esittää kvalitatiivisia skenaarioita, ja pyrkiä kokoamaan kaikki tieto siitä, mitä saattaisi tapahtua. Kunnollinen luettelo mahdollisuuksista auttaa suuntaamaan tutkimusta, ja sen pohjalta voidaan myös ryhtyä arvioimaan todennäköisten terveysvaikutusten suuruutta.
Ilmaston muutoksella saattaisi olla sekä välittömiä että välillisiä vaikutuksia terveyteen. Pohjoisten alueiden lämpenemisen voisi olettaa vähentävän kylmyydestä aiheutuvia terveyshaittoja, ja taas etelässä hellehuippujen aiheuttamat kuolemat saattaisivat lisääntyä. Sään epävakaus myrskyineen ja tulvineen aiheuttaisi myös runsaasti suoria terveysvaikutuksia.
Ylivoimaisesti tärkeimmät ilmaston muutosten terveysvaikutukset olisivat kuitenkin epäsuoria. Ilmasto muuttuisi monilla alueilla epäedulliseksi maataloudelle, ja elintarviketuotannon häiriöt aiheuttaisivat merkittäviä pakolais- ja siirtolaisuusongelmia. Erityisesti kehitysmaissa tähän voisi edelleen liittyä välillisiä terveysriskien aiheuttajia, kuten pakolaisleirien epidemiat ja huonosta hygieniasta johtuva infektiotautien yleistyminen. Pakolaispaineet lisäisivät myös poliittisten ja sotilaallisten konfliktien riskiä.
Merkittävimpiä terveysriskejä ovat vektoritautien alueelliset muutokset. Malariahyttysen sekä skistosomiaasia (bilhartsiaa), denguekuumetta ja eräitä muita virustauteja kantavien väli-isäntien levinneisyyden ennustetaan muuttuvan ja laajentavan näille taudeille altistumista uusille alueille.
Merkittävä terveysvaikutus saattaa seurata siitä, että samat lähteet, jotka ovat ilmastonmuutoksen takana (fossiilisia polttoaineita käyttävä energiantuotanto ja liikenne), aiheuttavat samanaikaisesti myös pienten hiukkasten ja muiden terveyteen suoraan vaikuttavien ilmansaasteiden päästöjä. Tällöin terveyden pitkäaikaisriskien vähentäminen taistelemalla ilmaston muutosta aiheuttavia toimintoja vastaan vähentäisi merkittävästi välittömiä terveysriskejä, jotka aiheutuvat ilmansaasteista. Tämän vaikutuksen on arveltu olevan jopa 700 000 vältettävissä olevaa kuolemantapausta vuodessa (Davis ym. 1997).
Sään ääri-ilmiöt ja terveys
Helleaaltojen vaikutus kuolleisuuteen ja sairastuvuuteen tunnetaan varsin hyvin. Klassillisena esimerkkinä voidaan esittää New Yorkin helleaallon aiheuttama kuolleisuuspiikki vuodelta 1966 (kuva 7). Helteiden jälkeen voidaan todeta normaalia vähäisempi kuolleisuus, eli osittain kuolemat vain siirtyvät muutamia päiviä aikaisemmaksi helteen takia. Tämä selittää kuitenkin vain alle puolet lisäyksestä, eli suuri osa kuolleisuudesta on todellista liikakuolleisuutta. Ilmaston muutos lisäisi helleaaltoja, mutta toisaalta lämpeneminen vähentäisi talvikausien kuolleisuutta kylmään. Suoranaisen hypotermiaan ja sitä seuraavaan keuhkokuumeeseen liittyvän kuolleisuuden ohella talvikausien lisäkuolleisuus liittyy kardiovaskulaarisiin syihin ja hengitystieinfektioihin. Koska sekä kuolleisuuden lisääntyminen että vähentyminen riippuvat myös ihmisten käyttäytymisestä ja suojautumisesta, kokonaismuutosta on vaikea arvioida, mutta yleisen arvion mukaan helleaaltojen aiheuttama kuolleisuuden lisäys olisi suurempi kuin talvikuolleisuuden väheneminen (McMichael ym. 1996). Joidenkin arvioiden mukaan kokonaiskuolleisuus voisi kuitenkin vähentyä (Martens 1998).
Toinen ääri-ilmiöihin liittyvä kysymys ovat erilaiset katastrofin luonteiset tapahtumat, joiden on osoitettu lisääntyneen viime vuosina. Näihin kuuluvat myrskyt, pyörremyrskyt, tulvat ja hyökyaallot. Niiden liittymistä ilmaston muutokseen on vaikea osoittaa, mutta säätilojen epävakautta pidetään yhtenä ilmaston muutokseen liittyvänä tekijänä. Niihin liittyy myös kuolleisuutta, vammautumista ja infektiotautien lisääntymistä. Kiinan ja Väli- Amerikan viimeaikaiset ongelmat ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka massiivisia luonnonkatastrofeihin liittyvät terveysvaikutukset voivat olla.
Maataloustuotanto ja ilmaston muutos
Maa- ja metsätalouteen ilmastonmuutos vaikuttaa kahdella tavalla. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa tietyillä alueilla kuivuutta, jolloin satoisuus vähenee absoluuttisesti. Toisaalta ilmaston lämpeneminen aiheuttaa sen, että kunkin kasvin edullisimmat kasvuolosuhteet siirtyvät maapallolla eri paikkaan. Tämä aiheuttaa suuria taloudellisia adaptaatiovaikeuksia, jossa maat ovat hyvin eriarvoisessa asemassa. Lisäksi maantieteelliset esteet voivat estää siirtymisen. Tyypillinen mahdollisesti katoava tai ainakin kapeneva vyöhyke on pohjoinen havumetsävyöhyke, koska se ei pääse siirtymään pohjoiseen, sillä meri tulee vastaan. Metsään liittyy lisäksi se ongelma, että ennustetut muutokset ovat nopeita verrattuna puun ikään. Siten ilmasto voi muuttua yhden puuyksilön elinaikana puhumattakaan kokonaisesta metsätyypistä, joka pystyy siirtymään paikasta toiseen vain tuhansien vuosien kuluessa.
Satoisuuden muutoksien vaikutus ravitsemukseen ja sitä tietä terveyteen on merkittävä mutta hyvin vaikeasti arvioitava tekijä. Vuosikymmeniä kestänyt ravinnon tuotannon lisääntyminen asukasta kohti on 1980-luvulla pysähtynyt, ja väestön lisääntyessä kohti kymmentä miljardia on elintarvikkeiden tuotanto joka tapauksessa suurissa vaikeuksissa. Koko maailman keskimuutos ei välttämättä ole kovin suuri, koska toisilla alueilla sadot huononevat ja toisilla paranevat. Hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä edistää kasvien kasvua, joten tämä ilmiö kompensoi kuivuuden ja muiden epäedullisten tekijöiden aiheuttamaa tuotannon vähenemistä.
Parhaiden nykyarvioiden mukaan odotetaan 1-7 %:n vähennystä viljantuotannossa. Kaikkein huolestuttavinta on se, että monet jo nyt nälänhädästä kärsivät trooppiset ja subtrooppiset alueet kuuluvat pahimpiin häviäjiin, mahdollisesti myös keskeiset Yhdysvaltain ja Venäjän vilja-alueet. Siperiassa maanviljelyn edellytykset voivat parantuakin, mutta ei ole ollenkaan selvää, pystyttäisiinkö uusia olosuhteita siellä hyödyntämään ja millä tahdilla. Siten todennäköisimmät seuraukset ovat viljan hinnan nousu ja pahentuvat pakolaisongelmat esimerkiksi Sahelin alueella Afrikassa kaikkine sekundaarisine terveysvaikutuksineen. Pakolaisuuden ryöstäytyminen käsistä ravinnon puutteen (Afrikka) ja muiden tekijöiden takia (esim. Bangladeshin suiston pahenevat tulvat) onkin merkittävimpiä terveydellisten aikapommien aiheuttajia.
Infektiotautien lisääntyminen
Ilmaston lämpeneminen ja sateisuuden lisääntyminen monilla alueilla lisäävät infektiotautien mahdollisuuksia eri tavoin. Suurinta huomiota on saanut vektoritautien potentiaalinen lisääntyminen, joka pääasiassa perustuu väli-isäntiä suosivaan ekologiseen muutokseen. Sen lisäksi muidenkin mikrobien leviämisedellytykset voivat parantua.
Keskeisin vektoritauti, jonka levinneisyyteen ilmaston muutoksen arvioidaan vaikuttavan, on malaria. Vuosittain malarian saa tätä nykyä noin 350 miljoonaa ihmistä ja kuolleisuus on 2-3 miljoonaa. Malarialoisioita kuljettavien hyttysten leviäminen riippuu lämpötilasta (kuva 8) ja kosteudesta (toukat kehittyvät lätäköissä ja vesistöissä). Pääasiassa hyttysten yleistymisen takia malarian endeemisen alueen arvioidaan leviävän huomattavaan osaan Yhdysvaltoja ja Etelä-Eurooppaa. Esimerkiksi Afrikassa endeeminen malaria-alue laajenisi vuoristoihin, joissa nyt ei esiinny malariaa. Lisäksi falciparum-malarian osalta loision kehittyminen vaihtolämpöisessä hyttysessä edellyttää yli 18-20 oC:n lämpötiloja, mikä myös on rajoittanut riskialueita. Eräiden arvioiden mukaan ilmaston lämpenemisen aiheuttama lisäys voisi olla 50-80 miljoonaa malariatapausta vuodessa ensi vuosisadan aikana (McMichael ym. 1996). Toisissa skenaarioissa on päädytty suurempiin arvioihin, ja kuolleisuuden on arvioitu lisääntyvän jopa 40-50 % vuoteen 2050 mennessä (Martens 1998). Ensi vuosisadan puolivälin jälkeen 60 % maailman väestöstä asuisi malariariskialueilla nykyisen 45 %:n sijasta.
Useiden muiden trooppisten mikrobi- ja loistautien oletetaan lisääntyvän ilmaston muutoksen seurauksena, mutta vaikeudet arvioida muutoksen suuruutta ovat niiden osalta huomattavasti suuremmat (taulukko 2). Mm. skistosomiaasin on arvioitu saattavan myös vähentyä (Martens 1998). Vektoritautien ohella myös useiden muiden ympäristöstä riippuvien infektioiden kuten ripulitautien leviämisedellytysten oletetaan muuttuvan. Mm. koleran osalta on selvää näyttöä liittymisestä vesistöjen rehevöitymiseen, ja vastoin aikaisempia käsityksiä koleravibrio voi tietyissä oloissa säilyä ihmiselimistön ulkopuolella pitkiä aikoja.
Ilmaston muutos ja yhteiskunnan infrastruktuuri
Monet ilmaston muutoksen seurausvaikutukset ovat sellaisia, että varakas ja järjestynyt yhteiskunta pystyy niitä hyvin puskuroimaan ja vaikka ne aiheuttaisivat taloudellista vahinkoa, sitä pystytään kompensoimaan. Siten on epätodennäköistä, että Yhdysvalloissa esiintyisi nälänhätää, vaikka Keskilännen vilja-aitta muuttuisi tuottamattomaksi kuivuuden takia. Malaria ei liioin todennäköisesti tule sisällä istuvalle televisiosukupolvelle tärkeäksi kansantaudiksi, vaikka malariahyttynen leviäisikin. Sen sijaan tilanne on toinen yhteiskunnissa, jotka jo toimivat kapasiteettinsa äärirajoilla. Sahelin alueen nälänhätä ja pakolaisleirit voidaan ehkä jo laskea ilmaston muutoksen tiliin ainakin osittain.
Kaikkein suurimmat riskit todennäköisesti aiheutuvat maissa, joissa yhteiskunta pilaa täysin piittaamattomasti ympäristöään ja samaan aikaan laiminlyö kansalaisten terveydenhuollosta ja muista perusoikeuksista huolehtimisen. Indonesian metsäpolitiikka yhdistyneenä El Niño -ilmiöön loi edellytykset jättiläismäisille metsäpaloille, jotka ovat aiheuttaneet terveysvaikutuksia miljoonille. Näistä saadaan tuskin koskaan luotettavaa tilastoa. Ympäristöriskien huomiotta jättämisestä aiheutuneet katastrofit voivat myötävaikuttaa yhteiskunnallisen murroksen etenemiseen kuten tapahtui Neuvostoliitossa Tsernobylin onnettomuuden seurauksena. Pahimmassa tapauksessa yhteiskunnan infrastruktuurin romahdus aiheuttaa niin dramaattisia terveysvaikutuksia, että vastaavaan yltäisi vain täysimittainen sotatilanne.
Ilmaston muutos, Suomi ja Korvatunturi
Ilmaston muutos on globaalinen ja myös globaaliseen vastuuseen kuuluva asia. Sen taloudelliset ja terveysvaikutukset ohittavat parhaassa tapauksessa Suomen kokonaan tai jopa aiheuttavat taloudellista hyötyä maatalouden elinmahdollisuuksien parantuessa. Enintään Brysselin tuliaisina voisi saada malarian Keski-Euroopasta. Talviurheilu tosin katoaa sateisiin ja loskaan, joten ei ole kovin viisasta sijoittaa rahaa Rovaniemen eteläpuolella oleviin hiihtokeskuksiin. Metsätalouden kannalta tilanne voi olla arvaamaton. Metsälle muutoksen nopeus on ratkaisevampaa kuin sen suuruus. Siten Suomen elinkelpoisuus voi kärsiä metsätalouden nopeista muutoksista metsien muuttuessa havumetsätyyppisistä lehtimetsätyyppiin. Luonnonsuojelussa käy vielä huonommin. Monet luonnonsuojelujärjestöjen arvokkaiksi kokemat ja erityisiksi suojelukohteiksi nostamat asiat, kuten saimaannorppa, liito-orava ja valkoselkätikka, saattaisivat hävitä, koska biotooppien muutos olisi liian suuri.
Pahimmassa tapauksessa ilmasto muuttuu Pohjois-Euroopassa Siperian, Alaskan ja Labradorin kaltaiseksi - eli siihen kategoriaan, johon tämä alue pohjoisen sijaintinsa puolesta kuuluu. Tämä tapahtuu, jos Golfvirta lakkaa tuomasta tänne ylimääräistä lämpöä Karibianmereltä. Pahinta tässä skenaariossa on se, että muutos voi tapahtua tavattoman nopeasti. Historian aikana vuoden keskilämpö on joskus laskenut 5-10 oC muutamassa kymmenessä vuodessa. Tällainen muutos lopettaisi useat elinkeinot Suomesta, mutta ehkäpä Joulupukin paja voitaisiin siinä tapauksessa siirtää Korvatunturilta Turkuun, niin että se toimittaisi Luostarinmäeltä tundran rajoilta joulupostia koko maailman lapsille.
Arrhenius S. In the influence of carbonic acid in the air upon the temperature of the ground. Phil Mag S 1896; 41: 237-76.
Barnola J M, Raynaud D, Korotkevich Y S, Lorius C. Vostok ice core provides 160,000-year record of atmospheric CO2. Nature 1987; 329: 408-14.
Bouma M J, Sondorp H E, var der Kaay H J. Health and climate change. Lancet 1994; 343: 302.
Davis D L, Kjellstrom T, Slooff R, ym. Short-term improvements in public health from global-climate policies on fossil-fuel combustion
- an interim report. Lancet 1997; 350: 1341-9.
Greenland Ice-core Project (GRIP) Members. Climate instability during the last interglacial period recorded in the GRIP ice core. Nature 1993; 364: 203-7.
Hansen J E, Sato M, Ruedy R, Lacis A, Glascoe J. Global climate data and models: a reconciliation. Science 1998; 281: 930-2.
IPCC. Climate change 1995. The science of climate change. New York: Cambridge University Press, 1996.
Jantunen M, Nevanlinna L. Kasvihuoneilmiö, ilmastonmuutos ja Suomi. Teknillistieteelliset Akatemiat 1990:1.
Jouzel J, Lorius C, Petit J R, Genthon C, Barkov N I, Kotlyakov V M, Petrov V M. Vostok ice core: a continuous isotope temperature record over the last climatic cycle (160,000 years). Nature 1987; 329: 403- 8.
Kalkstein L. Health and climate change: direct impacts in cities. Lancet 1993; 342: 1397-9.
Kerr R A. A new driver for the Atlantic's moods and Europe's weather? Science 1997; 275: 754-5.
Martens P. Health and climate change. Health and the environment series. Kirjassa: Millstone E, toim. United Kingdom: Earthscan Publications Ltd, 1998.
McMichael A J, Haines A, Slooff R, Kovats S, toim. Climate change and human health. Geneve: WHO, 1996.
Pisias N G, Schackleton N J. Modelling the global climate response to orbital forcing and atmospheric carbon dioxide changes. Nature 1984: 310: 757-9.
Kirjoittaja: JOUKO TUOMISTO, professori jouko.tuomisto@ktl.fi Kansanterveyslaitos Ympäristöterveyden osastoryhmä PL 95, 70701 Kuopio |
Kommentit
Lähetä kommentti