tiistai 9. heinäkuuta 2013

Musiikin voima - Power of Music

Sävelaiheet ja musiikkitunnot pyörivät väliin pitkään mielessä. Ne antavat minulle voimaa. Mutta ne myös väliin voivat uuvuttaa. Olen säveltänyt teini-ikäisestä lähtien toista sataa laulua ja pientä instrumentaalikappaletta. Aloin vuonna 2003 tehdä laajoja eeppisiä piano- ja orkesterikokonaisuuksia. Olen julkaissut ensimmäisen pitkän CD:ni vuonna 2007 ja ensimmäisen CD-singleni viime syksynä. Lisää soittamiani sävellyksiä on tulossa. Samoin laulujani.
Olen alkanut tehdä pianistin käsivalmennusvideoita. Ne perustuvat menetelmiini, joilla itse pääsin vuodesta 2002 alkaen tuntuvasti eteenpäin ja sain mm. käsien ylirasituksen hallintaani. Olen esitellyt niitä musiikkilääketieteen yhdistyksen seminaareissa.
Minulla on hyvin vaistomainen ja intuitiivinen suhde säveltämiseen, laulamiseen ja soittamiseen. Tunnen tietysti alaa opiskelevana musiikinteorian ja soiton ja sävellyksen nuotillisen teorian. Mutta oma tekemiseni perustuu vaistoon ja kokemukseen. Se on hyvin tärkeää ja arvokasta minulle.
Opetin pari vuotta sitten vuoden lapsille pianonsoittoa Turussa. Ohjaan sekä nuoteitta että nuotein. En ymmärrä, miksi niin suuri osa musiikin opetuksesta tapahtuu nuottiperusteisesti. Sillä voidaan yksinomaisena menetelmänä tukahduttaa oppilaan innostus, kun kerrotaan että "pitää soittaa - tai laulaa - näin". Tätä ajatusta kuvaa videoni sävellykseeni "Symphony nr 68001" - "Tribute to music without scores".
Paras musiikki syntyy vaistomaisesta kokemuksesta. Sen tunnon pitäisi olla taiteenteon perustana. Ilmaisu, on se sitten säveliä, ääniä, kuvia, veistoksia, sanoja, tanssia tai näytelmää, jne. on tärkeää omalle tasapainossa pysymiselle. En ole rauhallinen jos en saa soittaa ja laulaa. Myös musiikillinen liikunta eli tanssi on minulle hyvin tärkeää - samoin tennis ja sulkapallo.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Mopohelvetti ! Hell of Fast Driving Mopedists !


Tiedättekö mistä minä kärsin ! 
 Tästä mopohelvetistä  joka riehuu 
ympärillä !   

En tarkoita rauhallisesti ajavia, vaan niitä jotka kaasuttavat kuin viimeistä päivää. 
Se tekee keskittymisen työhön ja lepäämisen mahdottomaksi. 

You know what I suffer from ?
From this moped hell which is raging 

around !

maanantai 10. kesäkuuta 2013

My New Music Video : Symphony nr 68001 A Tribute to Music Without Scores ! Uusi musiikkivideoni Sinfonia 68001 Kunnianosoitus musiikille ilman nuotteja !

Ympäristötietoinen urheilija - A sportsman who is aware of nature and climate change



Aika tulee pitkäksi. Odotan päivää jolloin näen jutun ympäristötietoisesta formula-kuskista.

Odotan päivää, jolloin ensimmäinen yleisurheilija, ensimmäinen tennispelaaja, ensimmäinen jääkiekkoilija herää ja sanoo, että, kamaan, tää ei oo hyvä.


I am waiting for the day that I meet a sportsman who is aware of nature and climate change : a formula driver ? a tennisplayer ? an icehockey player ?


Kansanlääkintäseura ry:n nykyiselle puheenjohtajalle ja sanomalehdille 24.4.2026

Kansanlääkintäseura r.y.:lle Julkisesti nähtävissä olevat dokumentit ja kyseisen seuran medialle ja internettiin tekemät julkiset ulostulot...